Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.12.2010 - 10:41

Joululepo on ohitse ja työt ovat jälleen käynnistyneet Jussilassa. Pihapiiri uinuu talviunta suurten lumikinosten keskellä, mutta työt jatkuvat päätalossa. Parhaillaan on käynnissä putkityöt ja ulko-oven asennus terassin puolelle. Pakkaset paukkuvat ulkona ja talossa ei ole vielä lämmitystä. Työnteko on tällä hetkellä hieman jäätävää ja haasteellista, mutta toivomme pian saavamme lattiat umpeen ja lämmityksen päälle.

Pihapiiri nukkuu talviunta.

Jänis on juossut aitan ohi.

Kievarin kulma, taustalla päärakennus.

Lunta tulvillaan...

Tuleva lastenaitta.

Verstaalla pihalamput maalauksessa.

30.12.2010 - 10:17

Syksyn aikana pihapiiri koki melkoisen myllerryksen. Kaikki viemärivedot ja sähkövedot laitettiin uusiksi. Pihamaa näytti pahimmillaan aikamoiselta  taistelutantereelta eikä idyllisestä matkailukohteesta ollut tietoakaan. Pikkuhiljaa kuitenkin putket saatiin paikalleen ja pihamaa jälleen peittoon. Samalla rakentuivat käytävät puutarhaan, pajupellon pohja, takapihan terassi ja parkkipaikka. Aitatolppien kiinnitykset saatiini valettua ja viimeiset multakasat levitettyä juuri ennen ensilunta. Ensilumi osoittautuikin pysyväksi, joten pihatyöt jatkuvat sitten keväällä. Aika hyvään malliin pihapiiri saatin tehdyksi, vaikka kyllä hommaa on sitten vielä keväälläkin:)

Kuvaa taistelutantereelta...

Putket päätalolle.

Kuvaa taistelutantereelta...

Parkkipaikka

Parkkipaikka

Käytävä tulevalle pajupellolle.

Kievarin takapihan viimeistelyä.

11.10.2010 - 15:18

Tontin perällä ollut vanha verstas siirretään tulevan sisäänkäynnin kohdalle ja siihen rakentuvat kanila ja vaunuvaja. Vanha talli oli toiminut aikaisemmin takojan verstaana, josta oli jäljellä vielä murtunut tulisija sekä paljon erilaisia pieniä taottuja koukkuja, nauloja ja hevosenkenkiä. Tilan entinen isäntä kertoi taottujen esineiden olevan oman isänsä kättentöitä. Kauan unohduksissa ollut talli saa nyt uuden elämän. Lahonneet alahirret vaihdetaan ja vinksallaan olleet tallinovet suoristetaan. Kanilan puolta hieman eristetään ja vaunuvajaan rakennetaan väliseinä. Ensi keväänä siis sen pitäisi olla valmis:) ja kaikki nyt kotona olevat kanit (sekä myös muutamat uudet tulokkaat) pääsisivät muuttamaan uuteen kotiin.

Talli on vielä alkuperäisellä paikalla.

Kattotiilien poistoa traktorin kauhaan.

Näkymää tallin sisältä, oikealla jäljellä kiviä vanhasta tulisijasta.

Hirsiosa matkalla uudelle paikalle.

Talli lähestulkoon perillä.

15.09.2010 - 09:41

Entiseltä talonisännältä saimme käsiimme upean kuvan pihapiiristä arviolta 1950-luvulta. Kaikki kuvassa olevat rakennukset ovat olemassa edelleenkin lukuunottamatta kaivoa keskellä pihaa. Kuvassa puusto on vielä nuorta ja kuusiaita vielä matalaa. Vanha palvaamo, aitat sekä takatalli eivät ole kuvaan mahtuneet. Lentokentästä ja teollisuusalueesta ei ole vielä tietoakaan kuvanottohetkellä. Navetan takana käyskentelee lehmiä ja takapihalla oleva lampi on vielä täynnä vettä. Jusslan teollisuusalueen rakentaminen laski pohjavesiä ja samalla myös lammen vesi katosi. Tarkoituksemme on jossain vaiheessa herättää lampi uudelleen henkiin.

Kuvassa oikealla oleva matala rakennus on vanha kievari, joka siis toimi kievarina nykyisellä paikallaan jo 1700-luvulla. Kievariin rakentuvat ryhmä-, kurssi- ja juhlatilat. Kokoontumislupaa olemme hakeneet 75 hengelle. Vaalea talo keskellä on tilan uudempi päärakennus 1800-luvulta. Päärakennukseen tulevat sisustusmyymälä ja kahvila. Talon taakse upeaan puutarhaan rakentuu kahvilaterassi ja sen taakse kuusikkoon muuttaa Peikkometsä pysyvälle paikalleen. Peikkometsästä tulee kulku kanilaan/vaunuvajaan (takatalli siirretään).

Vasemmassa laidassa ylin rakennus on vanha sauna, johon on suunnitteilla saunapuoti. Vasemmassa laidassa oleva tallirakennus muuntuu puutarhamyymäläksi ja vanhaan navettaan tulee oma verstas, pajunliotushuone sekä ylisille juhla- ja kokoontumistilaa.

Paljon puuhaa siis riittää ennen kuin pajutila on valmis kokonaisuudessaan. Kaikki ei toki vielä avajaisiin valmistu, mutta pikkuhiljaa sitten rakentamista jatketaan. Ensi viikolla kaivuri aloittaa parkkipaikasta, tällähetkellä parhaillaan kunnostetaan päärakennuksen lahonneita hirsiä ja navetan vanhaa lattiaa piikataan auki. Avajaisia toivottavasti vietetään maalis-huhtikuun vaihteessa 2011.

 

18.07.2010 - 14:09

Aluksi kärsittiin kylmyydestä ja nyt olemme saaneet paiskia töitä aikamoisissa hellelukemissa. Paljon ollaan saatu aikaiseksi ja paljon on jäänyt myös tekemättä. Tästä jälkimmäisestä syystä pajutila viettää avajaisia Jussilan tilalla vasta keväällä 2011. Omat odotukset ja todellisuus eivät  aina ihan kohtaa ja tästä syystä on avajaisten ajankohtaa vain ihan pakko venyttää. Kuvien ja lupien saaminen kestääkin paljon kauemmin kuin kuvittelimme ja muutenkin työtä on vain niin paljon. Jotain siis olemme saaneet aikaiseksikin. Perussiivous/-raivausten lisäksi päärakennuksessa on toinen puoli katosta korjattu, samoin molemmat piiput, katonpesu on pitkällä ja talonrapustusta aloitettu. Sisäpuolella myös raivaustyöt ovat käynnissä mutta ensi on keskityttävä talon ulkopuolisiin tehtäviin, sisähommia voi jatkaa sateellakin. 

Päärakennuksessa, johon siis tulevat myymälä ja kahvila, olemme arkkitehdin johdolla piirtäneet erilaisia pohjaratkaisuja, joilla saisimme kaikki viranomaismäärykset täytettyä. Omat määräykset tulevat niin paloturvallisuusviranomaisilta kuin terveysviranomaisiltakin. Vielä viimeisiä muokkauksia tehdään ensi viikon aikana ja tarkoitus olisi saada lupakuvat sisään heti kesälomien päätyttyä. Ja näillä näkymin kaivuut pihapiirissä päästäisiin käynnistämään syyskuun aikana.

 

Katolla näkyy selkeä raja pestyjen ja pesemättömien tiilien välillä.

Pinkopahvien alta paljastuu upeat vanhat hirret ja mielenkiintoisia tapettikerrostumia.

Kirjoittaja

Koiramäen Pajutalli on muuttanut vuoden 2011 alussa vanhalle historialliselle Jussilan tilalle Tuusulaan. Blogin vanhimmat kirjoitukset kertovat tilan remontista ja muuntumisesta idylliseksi matkailukohteeksi. Uusimmissa kirjoituksissa kerrotaan Pajutilan tapahtumista.

PAJUTALLI AVOINNA TUUSULASSA

 

Ti - Pe 11-19

La - Su 10-18

Ma suljettu

Tervetuloa!

 PUUTARHAPÄIVÄT                      17.5 - 20.5.2012